10.12.2013
Päivi Parjanen esittäytyy
Työssäni olen paljon tekemisissä sukuseuratoiminnassa olevien ihmisten kanssa. Kehotan nuorempia kuuntelemaan vanhempien ja isovanhempien tarinoita herkällä korvalla. Aikaa myöten ja usein erityisesti siitä vaiheessa, kun kertojat ovat siirtyneet tuonilmaisiin, tarinat saavat uuden arvon.
Minulle itselleni on käynyt juuri niin. Kun Väinö-pappa ja Vieno-mamma olivat vielä elossa, eivät heidän muistelunsa juurikaan innostaneet. Niitä kuunteli vain puolella korvalla. Jutuissa vilahteli sukulaisten nimiä, mutta keiden lapsista tai serkuista, veljistä ja siskoista, tädeistä ja sedistä oli kyse, eivät minulle auenneet. Ikuiseksi arvoitukseksi jäi muun muassa se, kuka oli Ella-setä Hilja. Hänestä kuulin usein puhuttavan, mutta en tiedä kuuluiko kyseinen Hilja edes sukuun.
Nuorena tarinat eivät minua kiinnostaneet, aikuisempana puolestaan kaikki aika meni työhön ja perheeseen eikä minulla ollut aikaa istahtaa edes hetkeksi kuuntelemaan. Ja nyt se harmittaa. Papan ja mamman mukana meni valtava määrä aikalaistietoa, mikä olisi pitänyt ehdottomasti saada talteen.
PARJASTEN SUKUKOKOUKSESSA olen ollut vain kerran aikaisemmin, joskus monta vuotta sitten Lemillä. Viime kesän sukukokoukseen Lappeenrannan kasinolla osallistuin syystä, että tunsin velvollisuudekseni edustaa meidän perhettämme, josta ovat jäljellä enää itseni lisäksi Tuija ja isän uudesta liitosta syntynyt Pauliina. Veljemme Vesa (syntynyt 1965) kuoli marraskuussa 1992. Isä Juhani nukkui pois lokakuussa 2012.
Ystävilleni vitsailin, että lähden sukukokoukseen nähdäkseni, onko meitä konkkanokkia enemmänkin. Olenhan saanut komean nenäni perintönä papalta ja isältä. Muutenkin tunnen olevani geeneiltäni lähempänä Parjasia kuin Anneli-äitini uusikirkkolaista sukua Kokkoja.
SUKUKOKOUKSESSA tuli käteltyä yksi jos toinenkin sukulainen. Oli kiva nähdä Lampisen Ritvaa, Paukkusen Lauraa, Suurkaulion Kaijaa ja monia muita, joita en ollut nähnyt moniin vuosiin. Useimpien sukulaisten nimet menivät ohi enkä päässyt selville kuka oli mitäkin sukuhaaraa. Mutta ei nimillä niin väliä ollutkaan. Tärkeää oli olla joukossa, jossa virtaa sama veri. Se luo näkymättömän yhteenkuuluvuuden tunteen ja sitoo juuret tiukemmin maahan.
Sukulaisten keskellä minussa vahvistui tunne, että haluan tietää enemmän Parjasista. Ilahduin, kun Tielisen Leena ja Nikulan Eva-Liisa kutsuivat minut jäseneksi sukuseuran hallitukseen. Toiminnan kautta pääsen varmasti paremmin selville, keitä me Parjaset oikein olemme.
ITSE OLEN SIIS Vieno (o.s. Okko) ja Väinö Parjasen esikoispojan Juhanin vanhin tytär, syntynyt vuonna 1960 Lappeenrannassa. Samassa kaupungissa asun edelleen. Minulla on kaksi lasta, 26-vuotias Eppu ja 21-vuotias Iita. Lasten isästä Risto Pöljöstä erosin vuonna 1994. Eron jälkeen vaihdoin nimeni takaisin Parjaseksi ja tunsin palaavani ”kotiin”. Epun osoite on nykyään Helsingissä, mutta Iita on ankkuroitunut ainakin toistaiseksi Lappeenrantaan.
Leipää pöytään olen hankkinut toimittajana. Vuonna 1980 aloitin toimitusharjoittelijana Karjala-lehdessä ja jatkan harjoittelua edelleen, nykyisin päätoimittajana.
VIELÄ EN TIEDÄ, millainen panokseni sukuseuran hyväksi tulee olemaan. Ensi alkuun aika menee toimintaan tutustumisessa. Toiveissani olisi kuitenkin saada teidät muut sukuseuramme jäsenet innostumaan sukuumme liittyvien tarinoiden tallentamiseen. Voisimme yhdessä kirjata tai vaikka nauhoittaa sukulaistemme elämänvaiheita, muistoja ja tapahtumia. Autan mielelläni tekstien stilisoinnissa.
Toinen haave on, että kokoaisimme Parjasiin liittyviä valokuvia ja keräisimme niistä tietoja. Tallennustyö on tehtävä nyt, kun joukossamme on vielä niistä jotain muistavia.
Tullaan tutuiksi. Minut tavoittaa sähköpostilla osoitteesta paivi.parjanen@karjala-lehti.fi ja puhelimella numerosta 050 365 7292.