Tampereen historiaan ja nykypäivään tutustumassa
Parjasen sukuseura kokoontui joka kolmas vuosi järjestettävään sukukokoukseensa Tampereelle 15.7.2007. Lappeenrannan, Turun, Oulun ja Tampereen seuduilta kokoontui 52 eri-ikäistä sukuun tavalla tai toisella kuuluvaa. Suvun päämiehen Matti Parjasen suunnittelema ohjelma sisälsi tarinoita mielenkiintoisista historiallisista tapahtumista ja niiden liittymistä tähän päivään. Matti johti ja juonsi sekä historiallisen että nykypäivän Tamperetta käsittelevän ohjelman.
Kalevankankaan taistelut 1918
Kalevankangas oli Suomen sisällissodan ratkaisutaistelujen päänäyttämö keväällä 1918. Tampereella kohtasivat pohjoisesta hyökkäävä talonpoikainen valkoinen armeija ja Etelä-Suomea ja Tamperetta hallinneet punakaartit. Miksi juuri Tampereella? Se oli vain pelkkä sattuma, että joukot iskivät yhteen juuri tällä paikkakunnalla. Jos tamperelaiselta työväestöltä olisi asiaa tiedusteltu, niin sotaa ei olisi edes syttynyt. Työväki oli nimittäin hyvin järjestäytynyttä ja tuli toimeen esimiestensä kanssa tehtaissa, eikä ollut kovin innokas veriseen konfliktiin. Tampereen lyhyt – kesti vain neljä päivää – taistelu lasketaan kautta aikojen Pohjoismaiden suurimmaksi taisteluksi, jossa kuolleita, haavoittuneita ja erityisesti vankeja (11 000 punaista) syntyi valtavat määrät.
Hautamaalta pois kävellessä esiteltiin Tampere-Kangasala -tien toisella puolella sijainneet Venäjän vallan alaisten parakkien sijainnit. Niihin sijoitettiin Tampereen taistelujen jälkeen tuhansia punavankeja, joista lukuisat menehtyivät nälkään ja tauteihin. Tampereen teollisuuspomot kävivät sieltä noutamassa poissa parhaita työntekijöitään.
Tien varressa poikettiin ruotsalaisten v. 1918 vapaaehtoisten muistomerkille. Sen olemassaoloa eivät monet tamperelaisetkaan tunne. Ruotsalaiset oli sijoitettu (tahattomastiko?) Kalevankankaan hyökkäyksessä kaikkein hankalimpaan paikkaan, avaralle pellolle. Siksi kaatuneiden määrä heidän keskuudessaan oli erittäin suuri. Suomalaisille on yleensä täysin tuntematon sellainen historiallinen tosiseikka, että vapaaehtoisten joukossa oli vilpittömien Suomen ihailijoiden joukossa erityisen runsaasti rikollisia. Nämä halusivat päästä ulkomaille rangaistusten ulottumattomiin. Toinen outo asia oli, että ruotsalaisten palattua kotimaahan he eivät saaneetkaan sotasankarin vastaanottoa. (Ruotsissa sotasankareita ei voi ollakaan paljoa, koska maa ei ole ollut sodassa 300 vuoteen.) Palaajien päälle syljettiin ja heitä istuttiin ulos työpaikoilla. Työväenliike järjesti mielenosoituksia heitä vastaan niin, etteivät nämä uskaltaneet lainkaan muistella julkisesti sotakokemuksiaan Suomessa. Onneksemme ruotsalaisilla oli monia silloin harvinaisia kameroita mukanaan, joten tästä sodasta julkaistut monet valaisevat kuvat ovat juuri ruotsalaisten ottamia.
Seuraava kohde oli yliopiston viereinen soramontun rinne ja sen päällä sijaitseva Yleisen sairaalan rakennus (nykyisin sairaanhoito-oppilaitos). Soramontun reunaa valkoiset käyttivät punaisten teloituspaikkana. Matti kertoi tositarinan suomalaisesta professori G.A. Backmanista, joka toimi ylilääkärinä punaisten hallussa olevassa Yleisessä sairaalassa. Punaiset syyttivät, että hän oli antanut tahallaan punaisten päälliköiden kuolla haavoihinsa. Aseistetut punaiset olivat asettaneet Backmanin sairaalan seinää vasten teloitettavaksi, mutta hänet pelasti kansainvälisen Punaisen Ristin venäläinen lääkäri Steingaus. Muutamien päivien kuluttua Backamanilla oli tilaisuus osoittaa kiitollisuuttaan. Steinhausia vuorostaan syytettiin taistelujen jälkeen siitä, että hän on syypää niin monien haavoittuneiden kuolemaan Tampereen Realilyseon tiloissa olevassa sairaalassa. Häntä olivat valkoiset teloittamassa, mutta Backman ehti väliin. Tuo sama lyseon rakennus on nyttemmin Tampereen yliopiston hallussa. Matilla oli sen kellarissa emeritusprofessorin eläkeläisen työhuone. Hänelle eivät kirjoitustyöt siellä maittaneet. Syykin selvisi. Juuri tuo huone toimi v. 1918 ruumishuoneena. Se oli sodan lopussa täytetty kattoon saakka ruumiilla.
Yliopiston päärakennuksen edustalla Matti osoitti metrilleen paikan, missä jääkäriluutnantti Harry von Essen sai vihollisen konekiväärin suihkusta surmansa. Tämä luutnantti oli tunnetun aatelisen von Essenin sotilassuvun jäsen (vrt. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinan kenraali v. Essen ja renkinsä Matti) ja Adam Parjasen vaimon Ingridin sukulainen. Ingridin äidinäiti oli luutnantti Odert Wilhelm v. Essenin avioton tytär. Tuohon aikaan ei sallittu epäsäätyisiä avioliittoja, ja siksi Odertillakin oli Ingridin mummun äidin kanssa kolme aviotonta lasta.
Matti osoitti myös paikan yliopistorakennusten vieressä, missä Olof Palme sai surmansa. Hän oli samannimisen Ruotsin pääministerin setä. Palme oli vapaaehtoinen taistelija, joka historian maisterina osasi kirjoittaa ennen kuolemaansa täsmällisiä raportteja sodan kulusta. Tämä Palmet on sukua ent. ulkoministeri Erkki Tuomiojalle.
Matti jakoi osallistujille kymmensivuisen kopionipun, jossa oli tekstiä ja kuvia Tampereen taistelusta.
Tampereen yliopiston rakennukset ja toiminta
Seuraavaksi tutustuttiin yliopiston keskustakampuksella (lääketieteellä oma kampuksensa Kaupin metsän reunassa TAYS:n ympärillä) olevaan kolmeen rakennukseen sekä akateemiseen opetus- ja tutkimustoimintaan. Yhteiskunnallisen Korkeakoulun (YKK) muuttaessa Helsingistä Tampereelle vuonna 1960 opiskelijoita oli tuhat. Nyt niitä on kokonaista 16 000. Tiedekuntia on kuusi (ikäjärjestyksessä): yhteiskuntatieteellinen, humanistinen, kauppa- ja hallintotieteiden, lääketieteellinen, kasvatustieteiden ja informaatiotieteiden.
Matti esitteli yliopiston päärakennuksessa mm. juhlasalin, taideteoksia ja erityisesti muotokuvagalleriassa olleiden yliopiston johtajien muotokuvat koko historian ajalta. Monet kuvat esittivät tieteen ja hallinnon kansallisia kuuluisuuksia. Hän esitteli ”ironisella mielihyvällä kollegansa” pääministeri, Suomen pankin pääjohtaja Rainer von Fieandtin (myös kuuluisaa Runebergin vänrikkiläistä sotilassukua) muotokuvan. Hän kertoi kokemuksiaan tästä pelottavassa maineessa olleesta miehestä. ”Kollega” -ilmaisu johtui siitä, että sekä aatelista sukua oleva Rainer että lemiläistä maatiaissukua oleva Matti toimivat aikanaan yliopiston korkeimman elimen, valtuuston puheenjohtajia. Valtuusto valitsee mm. kanslerin ja rehtorit.
Erityisen huomion sai rehtori Paavo Kolin muotokuva, jonka Matti oli maalauttanut yli 20 vuotta Kolin omakätisen kuoleman jälkeen. Matti on kirjoittamassa entisen esimiehensä sosiologian professori, Mannerheim-ristin ritarin Paavo Kolin elämäkertaa, jossa vilahtelee myös juttuja Parjasen suvusta. Koli sai korkean mitalinsa v.1941 Kiestingin motin taisteluista, jossa myös lääkintäkapteeni Paavo Parjanen toimi joukkosidontapaikan lääkärinä.
Päätalon jälkeen tutustuttiin uudehkoihin Pinnirakennuksiin, joiden suunnittelijana oli arkkitehti Antti Katajamäki. Hänen töitään esittelevän kirjan on kirjoittanut Eva-Liisa Nikula, joka suoritti tutkintonsa tässä yliopistossa. Pinni-rakennuksen erikoisuus on, että se on suurin Suomessa siihen mennessä rakennettu teräsrunkoinen julkinen rakennus.
Viimeinen käyntikohde on hiljattain valmistunut Linna-rakennus. Se on saanut nimensä kirjailija Väinö Linnalta, joka vihittiin kunniatohtoriksi v. 1965 siinä promootiossa, jossa Matti oli gratistina eli pääjärjestelijänä. Rakennuksessa sijaitsee mm. yliopiston sähköisen moderni kirjasto.
Kiertoajelu Tampereella
Yliopistoon tutustumisen jälkeen siirryttiin autoilla lounaalle ja sukukokoukseen Ravintola Vaskitähteen, joka sijaitsee lähellä suurta Pyhäjärveä Hatanpään Arboretum kasvitieteellisen puutarhan kupeessa.
Kokouksen ja lounaan lomassa sukulaiset tutustuivat toisiinsa. Sitten ohjelmassa seurasi kahden tunnin kiertoajelu itäsuomalaisten bussilla, oppaana jälleen Matti, joka kertoi olevansa ensimmäinen Tampereen kaupungin kouluttama turistiopas vuodelta 1960.
Ajelun ensimmäinen kohde odottikin jo nurkan takana, sillä ravintolamme vieressä sijaitsi Hatanpään kartano, jonka maista suurin osa Tampereen keskustasta on aikojen kuluessa muodostunut. Kartanon omistajista yksi on jäänyt kuuluisaksi historian lehdille. Tosin tämän pankinjohtaja Idmanin ansiot eivät ole kovin yleviä. Hän kavalsi nimittäin suuret rahat Pohjoismaiden Yhdyspankista (tosin jakoi niistä osan köyhille). Se on edelleen nykyrahoiksi muutettuna maamme suurin kavallus. Kuuluisassa pankkiholvissa sijaitsee nykyisin korkeatasoinen Ravintola Tiiliholvi.
Seuraavaksi siirryimme Tampereen Tuomiokirkkoon. Siellä sytytimme kynttilät niille suvun jäsenille, jotka ovat kuolleet ja syntyneet viime kokouksen jälkeen. Vainajille syttyi kuusi kynttilää ja uusille suvun jäsenille seitsemän.
Tampereen Tuomiokirkkoa on kutsuttu maamme kauneimmaksi kirkoksi. Matin mielestä omahyväisille tamperelaisille on ominaista, että siellä mielellään esitellään sellaisia kohteita, jotka ovat aina suurinta tai kauneinta. Tosin Tuomiokirkossa oleva Hugo Simbergin maalaus ”Haavoittunut enkeli” on Ateneumin yleisöäänestyksessä valittu viime vuonna ”Maamme-tauluksi” eli maamme kauneimmaksi maalaukseksi. Juuri nyt tämä enkeli lentelee kansainväliseen kuuluisuuteen Nightwish-yhtyeen Amaranth-kappaleen musiikkivideossa, joka perustaa tähän tauluun. Simbergin toinen maalaus ”Kuoleman puutarha” on aiheuttanut paljon tulkintoja. Kuoleman hahmojen kastelemat kasvit on nähty nuorina ja vanhoina ihmisinä. Ne muodostavat kasvualustassaan yksinäisiä taimia tai sitten toistensa kanssa kietoutuneita. Viimeksi mainitut liittyvät sukuseuraan, sillä ne on tulkittu kuvaavan toistensa kanssa kasvavista sukulaisista. Ohessa kuvat näistä kahdesta taulusta.
Hugo Simbergin vaikuttava fresko kulkee kirkon lehterien alapuolella. Tässä köynnöstä kantavia poikia kuvaavassa teoksessa taitelija tuo esiin ihmisyksilöiden erilaista suhtautumista elämänkulkuun. Toiset hoitavat elämäntaakkaansa iloisen reippaasti, toisille se näyttää olevan jopa liian raskas kantaa. Myös Parjasen sukuseuran jäsenten elämänkertomuksissa nämä piirteet ovat nähtävissä.
Tuomiokirkko täyttää tänä vuonna sata vuotta. Siellä on amatöörivoimin esitetty näytelmä ”Vihan päivät 1918”. Se on sekä valkoista että punaista näkökulmaa valottava kertomus siitä, miten lähes kaksi tuhatta pakolaista, naisia, lapsia ja vanhuksia, pääasiassa punaiselta puolelta pakeni vuoden 1918 raakoja tapahtumia kirkon suojiin pariksi viikoksi. Kirkko oli niin täynnä sairaita, nälkäisiä ja janoisia kansalaisia, että tuskin mahtuivat nukkumaan kirkon lattialla ja penkeillä. Heitä yritettiin lääkitä ja muutenkin auttaa kirkon ulkopuolelta. Muun muassa valkoisella puolella sotareportterina työskennellyt Suomen Kuvalehden ensimmäinen päätoimittaja Mikko Kivekäs saattoi kivääri kädessä eräänä päivänä kätilöä auttamaan kirkossa synnyttävää äitiä. Hän kurkkasi kirkon kiviaidan ylitse (juuri siinä kohtaa otimme ryhmäkuvan sukukokouksemme osallistujista) ja sai vastapäisestä talosta ammutun kiväärinluodin silmäkulmaansa ja menehtyi. Kirkossa syntyi terve tyttö, jolla nyt 79-vuotiaana on myös roolinsa esitettävässä näytelmässä.
Kiertoajelulla mukana olevat kokoontuivat vielä uuteen ryhmäkuvaan Tampereen Tuomiokirkon portaille. Kuulimme joitakin tarinoita siitä, miten tämä kirkko on satavuotisen historiansa aikana elänyt mukana ihmisten iloissa ja suruissa. (linkki isompaan kuvaan)
Kiertoajelu jatkui vanhojen, jo lopetettujen tehtaiden lomitse Amurin ja Pispalan kaupunginosiin. Matti kertoi ylpeänä, miten hänen v. 1960 muuraamansa Finlaysonin tehtaan lisärakennuksen tiilet (muurarin repsikalle luotettiin vain muutama tiili) näkyvät viimeisen 20 markan setelin kuvassa Tammerkoskesta. Kiertoajelu päättyi maailman korkeimmalle (todistetusti!) soraharjulle Pyynikin harjulle. Siellä suvun nuoriso ja notkeimmat aikuisetkin kiipesivät näkötorniin. Sieltä näkyi erinomaisesti koko Tampere. Torniin nousi valkoinen lippu 6. huhtikuuta 1918 merkkinä siitä, että sisällissodan suurin taistelu oli päättynyt valkoisten voittoon. Suomen juuri alkanut itsenäisyys vahvistui tuona päivänä niin merkittävästi, etteivät sitä kaksi myöhempää sotaakaan ole pystyneet horjuttamaan.
Parjasen Sukuseuran tapaaminen Tampereella oli päättynyt.